Jalostukseni kulmakiviä
Kennel Mis-Zer haluaa tarjota omistajilleen terveitä, hyväluonteisia ja kauniita koiria niin harrastuksiin, kuin myös kotiin. Jalostus on pitkäjänteistä ja siihen käytetään myös aikaa. Terveystulokset ovat hyvin tärkeässä roolissa ja kaikki otetaan huomioon valintoja tehdessä. Koiraa ei valita jalostukseen, jos esimerkiksi suvusta löytyy ajan mittaan jotain ongelmia mitkä voi olla perinnöllisiä.
Minulta pentu saa mahdollisimman hyvät eväät elämään uudessa kodissa ja kasvattajana annan myös täyden tukeni uuteen kotiin.

Pentueiden suunnittelu
Pentueet suunnitellaan tarkasti ja vanhemmat tutkitaan mm. lonkkien, kyynärien, selän ja kuulon osalta. Yleensä yhdistän sekä musta- että ruskeapilkkuisen vanhemman, jotta pentueeseen syntyisi molemman värisiä pentuja.

Näyttely- ja terveystulokset
Näyttelytulokset on tärkeä osa jalostustyötä, mutta se ei merkitse yksinään aivan kaikkea.
Koiraa voidaan käyttää jalostukseen, vaikka se ei olisi muotovalio. Luonne, terveys ja ulkonäkö ovat keskeisessä roolissa.
Näyttelyiden ja terveystutkimusten tuloksista olen avoin ja yleensä ne myös julkaistaan täällä ja/tai Facebookissa. Jos haluat tietää vielä jotain tarkemmin, ota reippaasti vain yhteyttä. Vastaan parhaani mukaan.

Pentujen terveystarkastukset ja uuteen kotiin lähtö
Pennut luovutetaan 7 viikon ikäisinä.
Pennut terveystarkastetaan, madotetaan useasti, BAER-testataan, sirutetaan ja rekisteröidään ennen uuteen kotiin lähtöä. Lisäksi uusi pentu saa mukaansa muutaman "pika-ohjeen" kansioineen, kassin/repun, leluja ja vähän herkkuja millä pääsee uudessa kodissa hyvään alkuun.